NORDIC DIMENSION OY

Tietoa Yrityksestä

NORDIC DIMENSION on joustava ja innovatiivinen kuopiolainen mediatoimisto. Olemme erikoistuneet audiovisuaaliseen sisällöntuotantoon. Palveluidemme pohja on voimakkaissa ja koskettaissa tarinoissa yhdistettynä ammattimaisesti suunniteltuun ja toteutukseen.

VALO- JA VIDEOKUVAUS ovat intohimomme. Lupaamme tehdä kaiken löytääksemme uudenlaisia ratkaisuja ja kehittääksemme massasta erottuvia ideoita auttamaan sinua saavuttamaan tavoitteesi tai kehittämään yrityksesi liiketoimintaa. Kaikki tarjoamamme palvelut ovat aina yksilöllisiä ja ne suunnitellaan huolellisesti vastaamaan asiakkaan tarpeita ja tavoitteita.

Yrityksemme tavoitteena on kertoa mieleenpainuvia tarinoita. Nordic Dimension haluaa omalta osaltaan kehittää paikallista yrittäjyyttä, sekä lisätä pohjoisen kulttuurin, ihmisten ja luonnon näkyvyyttä ja tietoisuutta mediassa.

Asiakkaamme voivat olla yrityksiä, yksityisiä henkilöitä tai ryhmiä, kuten esimerkiksi bändit tai urheiluseurat. Etsimme jatkuvasti uusia asiakkaita ja yhteistyökumppaineita luomaan uusia, mieleenpainuvia tarinoita kanssamme. Mikäli sinulla on tarina kerrottavana, ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä meidät apuun. Teemme sinulle tarjouksen, josta et voi kieltäytyä!

Meihin saat yhteyttä joko sähköpostitse: info(a)nordicdimension.com tai soittaen numeroon: 050 3687 966

TAPAAMISET

+

IDEOINTI

+

SUUNNITTELU

+

TOTEUTUS

+

JULKAISU & LEVITYS

+

ANALYSOINTI

+

KONSULTOINTI

PALVELUT

Näitä palveluita tarjoamme!

KESKEISIMMÄT PALVELUT:

VIDEOTUOTANTO

Videomarkkinointi on yhdessä sosiaalisen median hyödyntämisen kanssa tätä päivää. Videomarkkinoinnin teho perustuu sen luomiin vahvoihin mielikuviin. Ammattitaitoisesti suunniteltu ja toteutettu kuva- ja äänimateriaali yhdistettynä toimivaan tarinankerrontaan takaavat yrityksesi markkinoinnin tehostamisen. Laadukkaan toteuttamisen lisäksi on tärkeää tietää mitkä julkaisukanavat auttavat parhaiten viemään yrityksesi sanomaa eteenpäin. Autamme tässä mielellämme!

  • mainoselokuvat
  • yritys- ja tuotevideot
  • tiedotus- ja koulutusvideot
  • toimitila- ja asuntokuvaukset
  • interaktiiviset videot
  • tapahtuma- ja juhlataltioinnit
  • lyhytelokuvat

VALOKUVAUS

Valokuvaus on olennainen osa niin digitaalista- kuin printtimarkkinointiakin. Ammattitaitomme sekä nykyaikainen kuvauskalusto takaavat korkeatasoiset mainos-, tuote-, tapahtuma- ja henkilökuvat media- ja yrityskäyttöön. Yksityisille henkilöille tarjoamme juhlakuvausta, ristiäisistä häihin ja hautajaisiin (myös video).

  • mainoskuvaukset
  • yritys- ja henkilöstökuvaukset
  • toimitila- ja asuntokuvaukset
  • lehti- ja kuvituskuvaukset
  • tapahtuma- ja juhlakuvaukset

KUVAUSKALUSTON VUOKRAUS

Vuokraamme kuvauskalustoamme yrityksille ja yksityisille henkilöille video- ja valokuvausprojekteihin. Ota yhteyttä sähköpostitse (info@nordicdimension.com) niin lähetämme sinulle tarkemman kalustoluettelon hintatietoineen.

KÄSIKIRJOITUS & TARINANKERRONTA

Yritysmarkkinoinnissa onnistunut ja laadukas tarinankerronta auttaa yritystäsi kertomaan halutun ideologian ja viestin tietylle kohderyhmälle kaikkein vaikuttavimmin tehostaen markkinointiasi. Toimivin lopputulos ei välttämättä tarkoita pitkällistä ja seikkaperäistä yrityshistoriikkia, vaan ratkaisu voi löytyä tutkimalla yrityksen jokapäiväistä työskentelyä ja vuorovaikutussuhteita. Markkinointiviestinnän on oltava uskottava ja koskettava. Niinpä usein parhaat tarinat muodostuvat henkilökohtaisten kokemusten kautta, jolloin yrityksen ja henkilöstön oma persoonallinen luonne tulee esiin.

  • ideointitapaamiset
  • synopsis
  • käsikirjoitus
  • kuvakäsikirjoitus

ÄÄNITUOTANTO

Ääni on suhteellisen mediariippumaton elementti, ja sitä esiintyy kaikkialla. Näin ollen äänellisiä elementtejä voidaan hyödyntää myös markkinoinnissa monella eri tapaa. Erilaisilla äänillä ja äänimaisemilla pystytään moninaisesti vaikuttamaan ihmisten alitajuntaan. Radion, television ja internetin lisäksi ammattimaista äänituotantoa ja suunnittelua voi hyödyntää mm. kauppakeskuksien äänimaisemissa. Oikein valjastamalla ääni voi elementtinä tuoda juuri sen tarvittavan lisäulottuvuuden yrityksesi markkinoinnin kehittämiseen.

  • radiomainokset
  • äänitunnukset
  • äänimaisemat
  • ääniefektit ja tilaäänet
  • kenttä-äänitys
  • kuunnelmat

MUUT                   PALVELUT:

GRAAFINEN SUUNNITTELU

Yhtenäinen ja näyttävä yritysilme on selkeä valttikortti yrityksellesi sekä tarjoamillesi tuotteille ja palveluille. Yhtenäisen yritysilmeen ansiosta erotutte massasta ja jäätte positiivisesti ihmisten mieliin. Nordic Dimension toteuttaa ammattitaitoisesti ja kilpailukykyiseen hintaan kaikki graafista osaamista tarvittavat tuotteet ja julkaisut tarpeisiinne.

  • logot ja tunnukset
  • käyntikortit
  • nettisivut
  • esitteet, teippaukset ym. oheistuotteet

WEB DESIGN

Nykyisin Internet-mainonta on yksi tehokkaimmista ja keskeisimmistä markkinointikeinoista. Digitaalisen median monipuolisten kanavien kautta tavoitat kustannustehokkaasti kohderyhmäsi, sekä lisäät yrityksesi tietoisuutta ihmisten joukossa. Toteutamme ammattitaidolla yrityksellesi responsiiviset internetsivut. Lisäksi tarjoamme ammattitaitoista sisällöntuotantoa yrityksesi digitaaliseen markkinointiin (myös sosiaalinen media).

  • responsiiviset nettisivut
  • sisällöntuotanto nettisivuille ja sosiaaliseen mediaan


KAIKKI PALVELUMME ovat

YKSILÖLLISIÄ ja ne suunnitellaan

aina huolella vastaamaan

asiakkaan tarpeita ja tavoitteita.

SHOWREEL

Työnäytteet!

Ohessa videomateriaalia aikaisemmista projekteista

NORDIC DIMENSION on UUSIEN

NÄKÖKULMIEN löytämistä sekä

MASSASTA POIKKEAVIEN

IDEOIDEN luomista asiakkaalle

KILPAILUKYKYISEEN HINTAAN.

TEKIJÄT

Keitä Me Olemme!

YHTEYSTIEDOT

Lähetä Palautetta!

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ!
KERROMME MIELELLÄMME LISÄÄ!

Puhelin: 

+358 (0) 50 3687 966 & +358 (0) 400 103924

Sähköposti: 

info(at)nordicdimension.com & roi(at)nordicdimension.com

Laskutusosoitteet:

Nordic Dimension Oy
26227908
PL 100
80020 Kollektor Scan

Sähköpostilaskut: 26227908@scan.netvisor.fi Liitetiedoston formaatti:  PDF

Paperilaskut: Nordic Dimension Oy Sotkanniemi 761 70870 Hiltulanlahti